Tunnelmia videon välityksellä kansainvälisen rauhanturvaajien päivän kunniakäynnistä Hietaniemen hautausmaalla 28.5.2021
YK:n kansainvälinen rauhanturvaajien (29.5.) päivä osui vuonna 2021 lauantaille. Suomen Rauhanturvaajaliitto ry (SRTL) järjesti kunniakäynnin kriisinhallintaoperaatioissa menehtyneiden rauhanturvaajien muistomerkille Hietaniemen hautausmaalle perjantaina 28.5.2021 klo...
Vuoden rauhanturvaaja on kriisinhallintaveteraani Katariina Lausto
Suomen Rauhanturvaajaliitto on valinnut vuoden 2021 rauhanturvaajaksi yhteensä kolmessa operaatiossa palvelleen kriisinhallintaveteraani Katariina Lauston. Kunniamaininnan saa kriisinhallintaoperaatioiden kansallinen lääkintähuolto. Vuoden rauhanturvaaja julkistetaan...
Rauhanturvaajaliiton perinteinen ampumamestaruuskilpailu ”Falling Plates” on tältä vuodelta peruttu
Vuoden 2021 ampumakilpailut joudutaan perumaan. Pääesikunnan antaman uuden vapaaehtoista maanpuolustusta koskevan normin mukaan reserviläis- ja maanpuolustusjärjestöjen (ml. SRTL) ampumakilpailuja ei enää tueta Puolustusvoimien asein ja patruunoin. Jatkossa liiton...
Kansainvälisen YK:n rauhanturvaajien päivän seppeleenlasku Hietaniemessä 28.5.
YK:n kansainvälinen rauhanturvaajien (29.5.) päivän osuu tänä vuonna viikonlopulle, mistä johtuen Suomen Rauhanturvaajaliitto ry (SRTL) järjestää kunniakäynnin kriisinhallintaoperaatioissa menehtyneiden rauhanturvaajien muistomerkille Hietaniemen hautausmaalle...