1

Vanne kulkeutui 1990-luvulla Iranin ja Irakin rajalta miina­onnettomuuden jälkeen Ilomantsiin ja katosi.

Antti Lindgrenin autokunta joutui miinaonnettomuuteen 1990-luvulla. Teksti ja kuvat: Antti Lindgren.

 

Tämä on tarina eräästä vanteesta, mutta aloitetaan Iranista. Siellä tapahtui vuonna 1979 vallankumous, joka muutti maan shiialaisten uskonoppineiden johtamaksi islamilaiseksi tasavallaksi. 

Ajatollah Khomeinin mielestä baath-puolueen johtama maallisesti hallittu Irak oli paha ja epäpyhä. Irakissa valtaan noussut Saddam Hussein pelkäsi shiiakapinaa tukevaa Khomeinia.

Niinpä Hussein aloitti syyskuussa 1980 sodan Irania vastaan tarkoituksenaan vallata Iranilta Khuzestanin öljykentät ja Shatt al-Arabin vesiväylän.

Sotaa käytiin kahdeksan vuotta, 20. elokuuta 1988 asti, ja siinä arvioidaan kuolleen noin miljoona ihmistä, joista tuhannet kemiallisten aseiden vaikutuksiin. Irak käytti muun muassa sinappikaasua ja sariinia.

Elokuussa alkoi lopulta tulitauko, jolloin perustettiin YK:n turvallisuusneuvoston päätöksellä United Nations Iran-Iraq Military Observer Group (UNIIMOG). 

Operaation mandaattina oli tiivistetysti sanottuna varmentaa, vahvistaa ja valvoa tulitaukoa ja kaikkien joukkojen vetäytymistä kansainvälisesti tunnustetuille rajoille sekä rakentaa luottamusta osapuolten välille.

Osallistuin operaatioon keväästä 1990 kevääseen 1991 reserviläisenä,   palvelusarvolta majurina. 

Anssi Lindgren mökkijärvellään Ilomantsin Möhkössä niillä kohdin, missä miinaonnettomuudessa ruhjoutunut vanne oli upoksissa vuosikymmenen.

Valvoimme siis tulitaukoa, mutta 2. elokuuta 1990 Irakin armeija valtasi nopeasti Kuwaitin valtion, kokematta juurikaan vastarintaa.

Irak tarvitsi sotilaansa nyt Kuwaitiin ja siirsi niitä pois Iranin väliseltä rajalta ja osittain Iranin puoleltakin, jota se edelleen oli paikoitellen miehittänyt ja alueelle jäi miehittämättömiä asemia. Yhtenä ajatuksena oli saada luotua loitontamisvyöhyke.

Olin Qasr E Shirinissä (lähellä Iranista Bakradiin johtavan tien varressa oleva kylä) tiimin johtajana. Lähdimme 29. elokuuta autolla partioon pohjoiseen. Edellämme ajoi paikallisten joukkojen ”komentaja”, tällä kertaa avojeepillä vallankumouskaartilainen hadzi.

 Hänen perässään me, auton kuljettajana ruotsalainen majuri Kenneth Nyberg ja iranilainen yhteysupseeri, kapteeni, joka toimi tulkkina. Meidän perässämme ajoi kolme turvallisuusmiestä, sotilaspoliiseja.

Silloin tömähti

Näin erään kukkulan laella Iranin lipun. Tarkastimme kukkulalla olleet asemat, jotka olivat tyhjänä. Kysyin tulkkina olleelta yhteysupseerilta useaan otteeseen, että voimmeko jatkaa turvallisesti tätä tietä suuremmalle päätielle. Vakuuttelivat, että voimme ajaa. Lähdimme sitten ajamaan hadzin perässä.

Huomasin hänen mutkittelevan. Tien pinta pölisi. Pyysin Kennethiä ottamaan etäisyyttä, jotta pöly ehtisi laskeutua. 

Juuri silloin tömähti ja auton takapää ponnahti ilmaan. Auto täyttyi pölystä ja lasinsirpaleista. Tajusin, että olimme ajaneet miinaan, mutta hämmästyin, kun näytin olevan kunnossa kuten myös Kenneth. Takanani oikealla istunut yhteysupseeri oli loukannut selkänsä. 

Pöly hälveni ja vasemman takapyörän alla oli noin 70 senttimetriä syvä kuoppa. Auton vasen takakulma oli kärsinyt pahat vahingot eikä pyörää tietenkään näkynyt missään. Miinat olivat nyt selvästi tien pinnalla näkyvissä ja olimme jo neljän laukeamattoman miinan yli ajaneet. Miinoitus saattoi olla jo monia vuosia vanha ja onneksi vain 2,7 kg:n telan katkaisuun tarkoitettu, jossa suuntavaikutus kapeasti ylöspäin. Etupyörän alla räjähtäessään vaikutus olisi toki ollut kohtalokas.

Auton radiopuhelin oli mennyt rikki, mutta etupenkin alla ollut Motorolan käsiradio toimi sen verran, että sain yhteyden sattumoisin lähistöllä Irakin puolella olleeseen partioon. 

He ilmoittivat asiasta omaan sektorin esikuntaamme. Olimme noin sata kilometriä majapaikastamme pohjoiseen.  Esikuntamme sai tilattua meille kopterikyydin, MI-8:n. Selkänsä satuttanut yhteysupseeeri oli ilmavoimien huoltoupseeri, eikä suostunut kopterikyytiin. Hän pelkäsi, että se ei pysyisi ilmassa.

Partiointi jatkui heti seuraavana päivänä ehjällä toisella autolla. Teheranissa oleva kontingentin komentajamme, suomalainen eversti, kielsi muita suomalaisia ilmoittamasta onnettomuudesta Suomeen. Se kuulosti perin erikoiselta. Mikä syy siihen saattoi olla? 

Siihen aikaan ei mitään kännyköitä ollut ja puhelutkin piti tilata päiviä etukäteen. Perheenikin asui Ranskassa, joten en itsekään asiaan puuttunut.

Vanne löytyi satojen metrien päästä

Sektorin komentajamme, uusiseelantilainen everstiluutnantti Pricett oli käynyt onnettomuuspaikalla ja löytänyt sirpaloituneen vanteemme kolmensadan metrin päästä autostamme. Hyvin oli siis lentänyt. Hän toi sen vanteen esikuntaan ja kiinnitti siihen oheisen kuvassa olevan tarran. 

Kennethille nuo hommat riittivät. Hän keskeytti palveluksensa ja palasi Ruotsiin.

Operaatio jatkui ja osapuolet vaihtoivat vankeja.

YK:n turvallisuusneuvosto hyväksyi 30. marraskuuta päätöslauselman, jossa Irakia uhattiin sotilaallisella toimella ellei se vetäytyisi Kuwaitista.

Liittoutuneiden joukot hyökkäsivat 17. tammikuuta vastaisena yönä Kuwaitin rajan yli. Alkoi operaatio Aavikkomyrsky, jonka tavoitteena oli päättää Irakin miehitys Kuwaitissa. Iran pysyi kofliktin ulkopuolella.

Helmikuun lopulla Yhdysvaltain johtama liittouma käynnisti maahyökkäyksen, joka kukisti ilmaiskujen nujertaman Irakin armeijan varsin helposti ja ajoi sen pakosalle Kuwaitista. Vetäytyessään Irakin armeija tuhosi ja ryösti omaisuutta Kuwaitista, sytytti öljylähteitä tuleen ja laski öljyä Persianlahteen.

Pahinta tuhoa Irakin joukot aiheuttivat sytyttämällä vetäytyessään räjähteiden avulla tuleen yli 600 Kuwaitin noin 900 öljylähteestä; räjähteet oli asetettu paikoilleen jo syksyn 1990 aikana. Tämä aiheutti paitsi Kuwaitin tärkeimmän elinkeinon lamautumisen vuosiksi eteenpäin, ennen kaikkea valtavat ympäristötuhot, joiden laajuutta ja seurauksia osattiin aluksi vain arvioida.

UNIIMOG:n tehtävänä operaation loppuvaiheessa oli selvittää tarkka kansainvälisen rajan kulku ennen monivuotista sotaa Irakin ja Iranin välillä. Loputkin tehtävät saatettiin loppuun ja operaatio voitiin lopettaa maaliskuun puolivälissä.

Vanne päätyi viime hetkellä muuttolaatikkoon

Olin pakkailemassa tavaroita, kun joku toimitti sen himskatin vanteen säpäleen esikunnasta käsiini. Äkkiseltään heitin sen puolityhjään muuttolaatikkoon ja niin se matkasi Suomeen. Palautin varusteet Niinisalon koulutuskeskukseen ja yritin kertoa miinajutustani, mutta en päässyt alkua pidemmälle, kun vetosivat omiin kiireisiinsä eli jäi kertomatta sinnekin. 

Pettyneenä ajelin takaisin Vantaalle. Vuosikaudet se vanne sitten lojui autotallin lattialla muistona.

Lopultakin keksin sille mökillä Ilomantsissa oivallisen käyttökohteen. Vene oli keulasta kiinni laiturissa ja peräpää poijussa. Poiju ei tahtonut pysyä paikoillaan, mutta vannehan olisi hyvä ankkuri! Pari talvea menikin hyvin, kunnes jäät vetivät vanteeseen ja poijuun kiinnitetyt paksut ketjut poikki. Sinne ajattelin ikävien muistojen uppoutuneen mutaan ikuisiksi ajoiksi.

Näin menikin taas kymmenen vuotta, kunnes tyttärenpojan arvokas uistin tarrautui johonkin tiukasti. Hän ei halunnut sitä menettää, vaan haki kalastusmagneetin. Sillä nousi ketjun toinen pää veneeseen, mutta toinen oli tiukassa. Sisukkaiden nostoyritysten jälkeen veneen laidalle ilmestyi mutainen vanne.

Pojan toiveesta vanne siivottiin. Siinä olleen tarran olin säilyttänyt.

Vanne on nyt mökillä ja Hormuzinsalmessa tankkerit taas seisovat.

***

Artikkeli on julkaistu Rauhanturvaajan printtilehdessä 5/2026. Koko artikkelin voi lukea myös näköislehdestä tästä